Kaukana arjesta (osa 3)

Ajettuaan puolisen tuntia mukavaa, rauhallista vauhtia, mukavaa, rauhallista kesäistä hiekkatietä keskellä ei mitään, Miranda painoi reippaasti kaasua ja nautti vauhdin hurmasta. Vartin hurjastelun jälkeen, hän huomasi poliisiauton perässään, jossa paloi punainen valo. Hän kirosi kaikki osaamansa kirosanat ja pysäytti autonsa pienelle levähdyspaikalle. Toisin sanoen se oli hieman laajempi hiekkakenttä tien vieressä, jossa oli roska-astia, muutama penkki ja pöytä, vesipiste ja ulkohuussi.  Miranda sammutti autonsa ja jäi odottamaan, että konstaapeli raahaisi itsensä hänen luokseen. Samalla Miranda yritti vetää hamettaan alemmas, sillä ajaessa sen reuna oli noussut yli reiden puolivälin. Ehkä poliisi ei myöskään huomaisi hänen törröttäviä nännejään. Että pitikin sattua. Miranda kuuli koputuksen ikkunaansa ja rullasi sen auki hymyillen.

”Huomenta”, hän sirkutti.

”Huomenta. Ajokortti ja rekisteriote, kiitos”, poliisi vastasi hieman kyllästyneellä äänellä. Itseään mielessään soimaten Miranda ojensi vaaditut paperit poliisimiehelle ja tutkaili miestä samalla tämän tutkiessa tärkeänä hänen ajokorttiaan. Yllättävän komea, Miranda  huomasi miettivänsä. Poliisilla oli hieman partaa, lihaksikas vartalo, jossa univormu pääsi oikeuksiinsa ja tyylikkäät aurinkolasit.

”Mikä saa neidin ajamaan tuollaista nopeutta tähän aikaan aamusta? Kiire johonkin”, poliisi tiedusteli tympääntyneenä kuulemaan yhden valikoidun selityksen lisää ja katsoi Mirandaa.  Normaalista poiketen Miranda ei keksinyt sopivaa selitystä, jolla olisi puhunut itsensä ulos tilanteesta.

”Tyhjät tiet houkuttelevat kovin usein rikkomaan lakia. Nopeusrajoitukset ovat kuitenkin aina voimassa, oli vuorokauden aika mikä hyvänsä ja oli muita autoilijoita kuinka vähän tahansa”, poliisi luennoi.  Miranda hymyili esittäen ymmärtävää kansalaista. Samalla hän huomasi, että poliisin katse oli pysähtynyt hänen rintojensa suuntaan. Turha toive, että poliisi ei olisi sitä huomannut. Hehän huomasivat kaiken!

”Voin siis jatkaa matkaa”, Miranda lopulta tiedusteli, kun hiljaisuutta oli jatkunut jo useita minuutteja.

”Sakko tästä on kyllä kirjoitettava”, poliisi vastasi ja miehen katse liukui hameenhelmaan.

”Et voi olla tosissasi”, Miranda  parahti, kun poliisi pyysi häntä nousemaan autosta. Mies lähti edeltä poliisi-Toyotalle. Nuristen ja hamettaan kiskoen Miranda seurasi perässä.

”Eikö kesäisen aamun kunniaksi voitaisi painaa tämä villaisella”, Miranda yritti, kun mies avasi poliisiauton ovea. Mies kääntyi ja katsoi Mirandaa päästä varpaisiin. Hetken mietittyään, hän otti käsiraudat vyötäröltään, käveli Mirandan luokse, käänsi naisen kädet selän taakse ja lukitsi ne käsiraudoilla.

”HEI!” Miranda huudahti yllättyneenä ja suuttuneena. Poliisimies, jonka nimilapussa luki ”Koivunen”, ei sanonut mitään vaan pienellä väkivallalla työnsi Mirandan selälleen poliisiauton konepellin päälle. Sitten mies hitaasti napitti auki Mirandan paidan ja suuteli paljastuvaa ihoa. Hän otti toisen rinnan esille rintaliivin kupista ja kohotti kulmiaan.

”Ajattelinkin, että nännisi näyttivät luonnottoman kovilta paitaasi vasten”, mies virnisti ja alkoi imeä nänniä niin kovaa, että se melkein teki kipeää. Poliisi otti myös toisen rinnan esille ja leipoi kovalla kädellä molempia rintoja, puristeli sormillaan nännejä ja sai naisen voihkimaan. Sitten komisario Koivunen avasi hameen vetoketjun ja pudotti hameen nilkkoihin. Mirandalla oli jalassaan pitsiset stringit, jotka mies tiputti yhdellä käden liikkeellä hameen seuraksi. Hän asetti naisen jalat auton etupuskurille ja pakotti ne niin avonaisiksi, että näki esteettä kaiken. Hän alkoi pyöritellä sormeaan Mirandan klitoriksella ja tämä vääntelehti auton konepellillä. Eikä aikaakaan, kun Mirandan selkä kaartui ja hän laukesi taitavan poliisimiehen käsiin. Miranda oli jo laskemassa jalkojaan alas etupuskurilta, kun poliisimies työnsi jäykän peniksensä Mirandaan. Hän oli luullut saavansa hengähtää tai jatkaa matkaansa, mutta Koivusella oli muuta mielessä.  Hitaasti hän työntyi koko pituudessaan naisen sisälle ja pysähtyi siihen. Miranda haukkoi henkeään, sillä kenelläkään aikaisemmalla miehellä ei ollut ollut yhtä paksua ja pitkää vehjettä kuin tällä poliisilla. Huomattuaan, että nainen oli tottunut häneen, Koivunen alkoi hitaasti liikkua ja samalla etsi sormilleen tekemistä naisen klitoriksen luota. Miranda yritti kavuta konepeltiä pitkin karkuun miehen sormia, mutta oli avuton miehisen voiman ja päättäväisyyden edessä. Poliisi työntyi joka kerta kovemmalla voimalla naiseen ja tämän rinnat heiluivat edes takaisin kovassa menossa. Lopulta poliisi laukesi ja antoi myös naiselle lopullisen tyydytyksen. Hän vetäytyi naisesta, päästi tämän käsiraudoista ja kehotti vastaisuudessa miettimään kaksi kertaa, jos aikoi ajaa ylinopeutta. Sitten Koivunen ajoi poliisiautollaan pois.

Miranda pukeutui ja ajoi takaisin. Hän istui puutarhakeinuun ja mietti, mitä ihmettä oli juuri tapahtunut.  Hän ei ollut villeimmissä kuvitelmissakaan osannut kuvitella vastaavaa. Ja kaiken lisäksi poliisi oli ollut liian komea. Sellaista miestä varustuksineen hän ei ollut uskonut edes olevan olemassa tässä maailmassa. Ehkä hän oli sittenkin vain nähnyt unta. Niin sen täytyi olla.

Kaukana arjesta (osa 2)

Aamulla Miranda heräsi pirteämpänä kuin koko keväänä. Hän nousi sängystä, avasi ikkunan ja hengitti maalaisilmaa sisäänsä. Linnut lauloivat puissa aamukonserttiaan, auringonsäteet leikkivät aamukasteen pisaroimassa nurmikossa ja muutama aamuvirkku perhonen teki silmukoita pihan kukkien välissä. Miranda tunsi syntyneensä uudelleen ja meni valmistamaan aamupalaa: maustekahvia, appelsiinimehua, jugurttia ja keksi kahvin seuraksi. Syötyään hän tiskasi ja meni vaihtamaan vaatteita. Lämpömittari näytti jo +20 eikä kello ollut kuin kymmenen. Tänään hän ajaisi nurmikon ja ruskettuisi samalla. Hän seisoi mietteliäänä vaatekaapin edessä miettiessään, mistä jäisi vähiten rajoja. Sitten hän virnisti, riisui kaikki vaatteet päältään ja laittoi jalkaansa vain mustat saappaat ja hoiteli nurmikon ensin viikatteen avulla, vei pahimmat roskat kompostiin ja haki sitten keltaisen hirviön liiteristä. Moottori pyörähti käyntiin ja pari tuntia myöhemmin Jonna oli ajanut koko pihan. Hän kitki vielä rikkaruohot kukkapenkeistä ja oli sitten valmis pihan puolella.

Iltapäivällä Miranda  oli pakannut reppunsa ja lähti kävelemään kohti rantasaunaa. Matka sujui leikiten vanhoja metsäpolkuja pitkin. Rannassa hän seisoi hetken ihailemassa järven ja taivaan sinisyyttä. Perinteisen punainen saunarakennus seisoi tutulla paikallaan ja Miranda  sai oven auki vaivatta. Hän kävi nopeasti kaikki huoneet läpi: eteisen, ruoanlaittotilan, oleskelutilan sekä alkovin. Alkovin kaapeissa oli hyllyt vääränään puhtaita pyyhkeitä ja lakanoita. Hän ei lainkaan muistanut, että oli täydentänyt varastot. Myös keittokomerossa oli kaapeissa purkkeja ja kuivaruokia ja radiokin kökötti ikkunalaudalla. Saunan puolella oli kaikki peseytymistarvikkeet, mutta puunhalkoja lämmitystä varten ei ollut lainkaan. Yllättävän hyvin hän oli viime kerralla muistanut täyttää kaikki varastot. 

Hän kävi hakemassa kaapista pyyhkeen ja meni sen kanssa laiturille. Hän katseli ympärilleen eikä missään näkynyt ketään. Ehkä muut saman järven ympärillä asuvat eivät olleet vielä aloittaneet lomiaan. Hän riisui paitansa ja shortsinsa. Hän hyppäsi pää edelle järveen ja ui tunnin verran. Hän nousi laiturille ja jäi siihen istumaan. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja hetkessä hänellä oli jälleen kuuma.   Hän siirtyi laiturilta pihan suojaan, haki varastosta riippumaton, asetti sen kahden koivun väliin ja riisuutui sitten aivan alasti. Hitain liikkein hän voiteli vartalonsa aurinkorasvalla ja asettautui sitten selälleen riippumattoon ja nukahti. 

Hän heräsi vasta, kun kylmä hiipi hänen jäseniinsä. Hän ravistautui hereille ja huomasi auringon menneen pilveen.  Taivas oli harmaiden pilvien peitossa ja ilmassa tuoksui sateelle, mutta vettä ei vielä tullut. Miranda puki shortsit ja paidan päälleen ja meni laiturinnokkaan tähystämään kauemmas järvelle. Pilvet olivat järven toisella puolella lähes pikimustat.  Sitten Miranda huomasi, että vähän matkan päässä oli soutuvene, mutta soutajaa ei näkynyt missään. Vene ajelehti itsekseen. Miranda koetti siristellä silmiään, muttei pystynyt tuntemaan venettä kenenkään naapurinsa veneeksi. Vene ajelehti hieman lähemmäksi ja sitten Miranda huomasi, että veneessä oli joku, mutta todennäköisesti menettänyt tajuntansa. Enempää ajattelematta hän hyppäsi laiturilta ja ui veneen luokse. Veneessä olija istui keskipenkillä kaksin kerroin. Miranda  koetti huhuilla, mutta ei saanut vastausta.  Hän ui veneen peräpuolelle, kurkotti kätensä niin pitkälle kuin pystyi ja sai ponnistettua itsensä veneeseen. Varovasti hän siirtyi hahmon taakse ja kosketti tätä olalle.

”Anteeksi”, hän sanoi varovasti. Ei vastausta. Varovasti hän tarttui veneilijää molemmista olkapäistä ja ravisti hieman. Silloin hahmoon tuli eloa.

”Oletteko kunnossa”,  Miranda tiedusteli.  Hahmon pää kääntyi ja Miranda huomasi, että kyseessä oli mies. Miehellä oli pitkä musta parta ja hattu oli vedetty niin syvälle päähän, ettei silmiä juuri nähnyt.

”Taisin torkahtaa. Kukas te olette”, mies kummasteli. Miranda oli sulaa siihen paikkaan. Vaikka mies oli ulkoiselta olemukseltaan kuin luolamies, tämän ääni oli samettisen matala.

”Tulin tarkistamaan, että ette tarvitse sairaalakuljetusta”, Miranda vastasi. Mies tarkasteli naista päästä varpaisiin ja katse pysähtyi hetkeksi märälle rintamukselle. Mirandasta vaikutti, että partansa takana mies saattoi hieman hymyillä.

”Olen kunnossa. Olen vain valvonut työni takia paljon ja olin nyt kalassa. Onkeni on nähtävästi mennyt menojaan”, mies totesi mietteliäänä ja tarttui airoihin.

”Mihin voin jättää teidät? Ukkonen taitaa tehdä tuloaan, joten lähtisin itsekin mieluusti kotiin”, mies sanoi. Miranda osoitti suuntaa ja mies souti hänet sinne. Miranda hyppäsi veneestä laiturille ja mies käänsi veneensä.

”Kiitokset vielä huolehtivaisuudestanne. Nykypäivänä avuliaisuus tuntuu olevan harvinaista”, mies sanoi ja odottamatta vastausta souti pois.  Miranda katsoi veneen perään, mutta siinä samassa taivas repesi ja hänelle tuli kiire lähteä takaisin päärakennukselle.

Seuraavana aamuna Miranda heräsi jo hieman ennen viittä. Sade oli lakannut, mutta puiden lehdet olivat täynnä pisaroita. Miranda päätti tehdä pienen autoretken aamuisilla teillä. Hänhän voisi hieman kokeilla, miten lujaa uudella autollaan pääsisi. Jos hän menisi metsäreittiä, joka kiemurteli järven ympäri, siellä olisi vielä hiljaisempaa, koska tien varrella ei ollut lainkaan taloja. Miranda  puki ylleen tiukan, elastaanista valmistetun mustan hameen, joka ylettyi hieman polven yläpuolelle. Hame oli niin tiukka, että lanteen kaarteet erottuivat selvästi ja pienikin haara-asento sai hameen helman nousemaan. Nännejään hän pumppasi pienten nännipumppujen avulla ja asetti sitten pienet, mustat, kumiset renkaat nänneihin, jotta ne pysyivät isoina ja kivikovina. Hän puki pitsiset, liilat rintaliivit ja tiukan liilan paidan, jossa oli napitus edessä. Miranda katsoi itseään peilistä ja huomasi, että nännit piirtyivät selkeästi paidan läpi, vaikka hänellä olikin rintaliivit tällä kertaa. Hän laittoi jalkaansa tasapohjaiset kengät, sillä korkokengillä ei pystyisi autoa ajamaan turvallisesti. 

Kaukana arjesta osa 1

Kaukana arjesta

Miranda oli kyllästynyt elämäänsä. Jokainen päivä tuntui toistavan itseään. Työ ei antanut enää mitään ja ystävienkin levy tuntui jumittuneen samaan kappaleeseen. Miranda lukitsi matkalaukkunsa lukot. Kesä hehkui kauneuttaan joka puolella, ja häneltä oli ehtinyt mennä koko toukokuu sumussa, hänen miettiessään asioitaan. Hän oli tuskin huomannut luonnon eloon heräämistä. Jos oppilaat stressasivat päättäjäisiä, niin opettajatkin tekivät ja odottivat kesälomaa aivan yhtä innolla kuin oppilaatkin. Miranda asetti matkalaukkunsa Toytota Corollansa takakonttiin ja palasi takaisin sisälle. Hän ei halunnut nähdä yhtään teiniä ainakaan puoleen vuoteen eikä ketään muutakaan koulusta. Hän oli toiminut vasta kaksi vuotta opettajana, mutta oli jo saanut tarpeeksensa ja oli lopulta irtisanoutunut. Tämä oli ollut hänen viimeinen kevätjuhlansa siinä koulussa. Ehkä hän hakisi johonkin toiseen kouluun opettamaan, johonkin, jossa kurilla ja järjestyksellä oli väliä. Miranda oli ollut viittä vaille palamassa loppuun ja päätti siksi pitää vaikkapa puolen vuoden loman. Isotädiltään saamansa perinnön ansiosta hänellä oli siihen varaa ja olihan hänellä omatkin säästönsä.  Hän  irrotti jääkaapin johdon pistokkeesta ja jätti sen oven raolleen.  Hän otti eteisen nurkasta kylmälaukun ja heitti käsilaukun olalleen. Hän lukitsi oven, vei kylmälaukun takakonttiin, asettautui ratin taakse ja asetti käsilaukkunsa pelkääjänpaikalle.  Hän käynnisti autonsa ja suuntasi kohti moottoritietä. Hän käänsi radion auki ja ajoi aurinkoisessa kesäkuun aamussa. Eivät oppilaat olleet koulussa suinkaan pahimpia.  Eläintarha se oli koko laitos. Hän ei halunnut koko lomansa aikana ajatellakaan tärkeileviä filosofian opettajia, muita viisaampia matematiikan professoreita tai rehtoria, joka aina katsoi häntä hävyttömästi.  Nyt hän halusi ainoastaan viettää laatuaikaa yksin. Häirinnästä ei ollut pelkoakaan, sillä hänen mökkinsä oli sivussa kaikesta sivistyksestä. Mökki oli keskellä metsää ja lähin naapurikin oli kymmenen kilometrin päässä. Myös järven rannassa sijaitseva sauna oli niin rauhallisella paikalla, että soutelijoita meni harvoin ohi. Joten hänellä oli vapaus kävellä vaikka alasti joka päivä. Hänellä olikin suunnitelmia nauttia yksinolostaan täysin rinnoin.  Vaatekaapistaan hän oli valinnut niin tyylikkäät kaupunkivaatteet, peltovaatteet kuin erinäisiä vaatteita, jotka olivat jääneet jo hänelle hieman pieneksi. Hän voisi käyttää niitä tämän loman ajan ja heittää sitten pois.

Ajettuaan kaksi tuntia Miranda kaarsi autonsa huoltoaseman pihaan. Hän tankkasi auton, parkkeerasi sen sitten ja meni tutkimaan, mitä kaikkea huoltoasema piti sisällään. Sitä oli remontoitu hurjasti viiden vuoden aikana. Nyt se oli kuin pieni kaupunki: löytyi perinteinen huoltoaseman kahvila, motelli, peliluola, pikaruokala sekä vähittäistavarakauppa. Miranda meni kauppaan ja yllättyi sen valikoiman suuruudesta.  Siellä oli valikoimaa vaatteista musiikkiin ja ruokatarvikkeisiin.  Hetken mielijohteesta hän valitsi vaateosastolta vaatteita ja meni sovittamaan.  Hän sovitti violettia minihametta, joka juuri ja juuri ylettyi peittämään hänen pyöreät pakaransa. Hän oli niitä harvoja naisia, joille oli siunaantunut hoikka, mutta naisellinen vartalo. Hän oli 165-senttiä pitkä, mutta hoikat sääret saivat hänet näyttämään hieman pidemmältä. Hänellä oli linjakkaat lanteet ja C-kupin rinnat. Nekin sulautuivat hyvin hänen vartaloonsa, näyttämättä liian suurilta.  Teini-ikäisenä hän oli yrittänyt kaikkensa piilottaakseen rintansa, jotka olivat olleet suuremmat kuin monilla muilla hänen luokassaan. Nyt hän kantoi niitä ylpeydellä ja jaksoi suhtautua lähes aina huumorilla miesten katseisiin ja joskus jopa heitti tahallaan vettä myllyyn. Paitsi sen ällöttävän rehtori Nummisen kanssa. Pelkkä ajatus puistatti häntä ja hän ajoi miehen mielestään. Kukahan kumma sitäkin miestä suostui naimaan, Miranda mietti huvittuneena. Hän sovitti ylleen farkkuliiviä, joka oli hieman liian pieni rintojen kohdalta. Hän sai suljettua neljä alinta nappia, mutta rintojen kohdalla oleva nappi ei mennyt kiinni. Hän riisui paitansa ja rintaliivinsä ja laittoi farkkuliivin uudelleen päälleen. Nyt hän sai viisi nappia kiinni, mutta nännien yläpuolelta rinnat jäivät näkyviin. Hän puki oman vaaleankeltaisen hihattoman paitansa takaisin päälleen ja huomasi sitten, että oli ajatuksissaan unohtanut rintaliivit. Hän virnisti peilikuvalleen ja päätti tehdä hieman kiusaa muille asiakkaille. Hän meni kassalle, jossa noin parikymppinen nuori mies otti vastaan hänen ostoksensa hieman hermostuneena hikoillen. Poika yritti kovasti olla katsomatta Mirandaa, mutta katse harhaili jatkuvasti tiettyyn suuntaan. Mirandaa huvitti. Hän maksoi ostoksensa ja meni takaisin autolleen. Hän laittoi ostoksensa takapenkille ja jatkoi matkaansa .

Saavuttuaan kaupunkiin, hän kävi ruokaostoksilla lähes tyhjässä kaupassa ja ajoi sitten kylän läpi, kääntyi pienelle asfaltoidulle metsätielle ja vartin sitä ajettuaan, hän kääntyi hiekkatielle, jonka alussa oli yksityisalue-kyltti. Hän ajoi hiekkatietä puoli tuntia ja kaarsi autonsa rehevään pihaan, jossa oli tummasta hirrestä rakennettu kolmikerroksinen talo. Nurmi oli metri pituista, voikukat olivat vallanneet siitä suurimman osan ja talon ikkunat olivat sumeat. Miranda huokaisi; työsarkaa hänellä piisasi.

 Hän otti ostoksensa autosta, kahlasi nurmikon läpi, kiipesi kuistille ja avasi oven. Hän jätti etuoven auki, jotta ilma vaihtuisi. Vanha talo ehti kevään aikana imeä itseensä tunkkaista hajua. Miranda meni tupaan, jossa oli puulämmitteisen uunin ja puisten pirtti-huonekalujen lisäksi paras jääkaappi ja hella, jotka rahalla sai. Edelliset, 20 vuotta vanhat, olivat posahtaneet viime vuoden rajussa ukkosmyrskyssä. Muuten hän ei halunnut mökkiin mitään liian modernia, mutta uuni ja jääkaappi olivat sen verran tärkeitä hänelle, että niihin oli satsattava, kuten myös asialliseen pyykinpesukoneeseen. Aiemmin hänellä ei ollut ollut pesukonetta mökillään, mutta päätettyään viettää pidempiäkin aikoja siellä, hän oli ostanut vielä pesukoneenkin. 

 Miranda kävi laittamassa pääkytkimestä virrat taloon, laittoi jääkaapin pistokkeen seinään ja asetteli sitten ruoat paikoilleen. Hän katsoi ikkunoita ja päätti pestä ne ensimmäiseksi. Hän haki autostaan matkalaukut ja purki niistäkin vaatteet kaappeihin. Tuvasta lähti ovi oleskeluhuoneeseen, josta puolestaan pääsi makuuhuoneeseen. Makuuhuoneessa oli rokokoo-tyylinen kahdenmaattava pylvässänky, johon tosin olisi hyvin mahtunut kolmekin ihmistä. Sängyn vastapäisellä seinällä oli vaatekaapisto, joka oli samanvärinen kuin talon seinät. Yhdessä nurkassa oli 1920-luvun peilipöytä ja sen vieressä samalta aikakaudelta arkku.  Hän meni tupaan keittämään itselleen kupin kahvia, söi muutaman kinkkupiirakan palasen ja meni sitten etsimään eteisen siivouskomerosta ikkunanpesuvälineitä. Hän kävi vaihtamassa ylleen kauhtuneet, valkoiset kangasshortsit ja lähes puhki kuluneen punaisen narutopin.  Pestyään ensimmäisen kerroksen ikkunat, hän pysähtyi hetkeksi hengähtämään. Kakkoskerroksen ikkunat kaipaisivat vielä pesua, mutta onneksi ullakkokerroksessa ei ollut kuin kaksi ikkunaa talon molemmissa päissä.

Kun päivä kääntyi iltaan, oli Miranda saanut kaikki ikkunat pestyä. Nyt näytti siltä, kuin ikkunoissa ei lasia lainkaan olisi, aukot vain. Hän lämmitti saunan, jotta saisi matkan ja siivouksen pölyt pestyä pois Sauna oli hyvin vaatimaton verrattuna järven rannassa sijaitsevaan rakennukseen, mutta Miranda ei jaksanut nyt kävellä useampaa kilometriä edestakaisin. Pihassa oleva sauna sijaitsi pihan perällä ja kooltaan sellainen, että yksi ihminen mahtui sinne kerrallaan peseytymään.  Hän kävi saunassa, söi iltapalan ja meni sitten nukkumaan.